18.8.2017

Nostalgiaa

Syksyä odotellessa koitan taas aktivoitua bloggauksessakin. 
Kesällä on tullut tehtyä useampikin sukkapari, mutta saajien jalat eivät ole pysyneet sen vertaa paikoillaan, että niistä olisi kuvia saanut. Koita siinäkin ryhdistäytyä ja napata koivista kiinni ennen kuin illat taas pimenevät. 

Sillä aikaa postaan kuvan huivista, joka valmistui jo keväällä. 
Langat ovat aina ihania Filcolanan Arwetta, joka on merinovillainen sukkalanka. Ihanan pehmeä ja toimii mainiosti myös huvina. Ja värejäkin löytyy 50 yksiväristä ja 7 moniväristä.
Kaverina on Ferner Wollen käsivärjätty, myöskin merinovillainen Lace-lanka. 
Vaikka Lace on vähän ohuempi kuin Arwetta, ei niiden yhdistämisessä ollut ongelmia. (Lace 500 m / 100 g ja Arwetta 210 m / 50 g).





Lanka: Arwetta Classic 279 (vihr.) ja Ferner Wolle Lace 27
Puikot: 4,0
Langanmenekki: 140 g
 


Ohjeen mukaan keskimmäinen pitsiosuus tehtiin toisella värillä ja reunimmaiset toisella. Ihastuin kuitenkin Lacen pitsin väriykseen, joten tein sillä kaikki pitsit. Pitsineule sopii hvin käsinvärjättyyn lankaan. Ei mitään läikittymistä, joka niissä on aina vaarana. Toinen syy oli se, että minulla oli vain yksi kerä Awettaa, enkä uskonut sen riittävän, koska ohjeessakin mainittiin 100 g tarvittavan molempia värejä. 

Reunaan tein I-cord reunan, Siitä tulee kivan siisti ja sen sisään saa piilotettua kivasti toisen langan, eikä sitä tarvitse katkaista. Myös päättelyreunan tein I-cordilla. Koska Arwetta todellakin oli lopussa, tein loppuosankin raidoittaen ja silti jäi muutama ainaoikein kerros tekemättä ja päättelykin piti tehdä Lacella.

Ensimmäistä kertaa elämässä kävi niin, että ymmärsin paremmin kirjoitettua ohjetta kuin kaaviota. Pitsi oli tavallaan helppo, tavallaan vaikea. Monimutkainen se ei ollut, mutta langankiertoja ja kavennuksia tehtiin molemmilla puolilla työtä. Jos silmukka sattui putoamaan, niin oli ihan pakko purkaa työ sinne asti, koska nostaminen oli todella mutkikasta! Onneksi niin ei sattunut kuin muutaman kerran! Jossain vaiheessa taisi jäädä joku silmukka lisäämättä, enkä saanut seurattua kaaviota, kun mitenkään ei silmukat täsmänneet. Luovutin ja luin vaan tekstistä mitä pitäisi tehdä. Siinä vaiheessa olin jo sisäistänyt kuvion kulun, niin että toisessa ja kolmannessa pitsiosuudessa loppupäässä on pientä säätöä.... Pääasia, että kuvio kulki keskellä niinkuin pitikin, jos nyt muutama silmukka reunassa heittää, niin sitä ei kukaan huomaa! 

Värit eivät kuvassa toistu ihan oikein. Kuten näkyy, kuvakin on otettu jo keväällä. Ihanan kirkkaat ja raikkaat värit. Tykkään ja käytetty on!


22.5.2017

Bolero tai jotain

Onpas taas aikaa vierähtänyt. Yhtä ja toista on tullut valmiiksi, mutta kuvauksen kanssa on takunnut. Yhteistä aikaa kuvaajan, kuvattavan ja säätilan kanssa ei tunnu löytyvän edes muutaman hetken verran. Ja sitten vielä pitäisi postata tuotos. 

Tämäkin tuotos on aloitettu tammikuussa, valmistunut helmikuussa ja kuvattu huhtikuussa. Ja blogataan toukokuussa. Parempi myöhään....?

Tämä malli kolahti heti kun näin sen ensimmäisen kerran. Jännittävän näköinen bolero, joka muuntautuu erilaisiksi huiveiksi tai ponchoksi. Kuvista ei mitenkään tahtonut saada selvää, miten bolero oli tehty. Selvä haaste siis, pakko tehdä!

Valitsemani lanka ei tietenkään täsmännyt ohjeeseen. Koska rakenne oli ihan uusi ja erilainen, alkuun pelotti, että tuleeko koko jutusta mitään. Onneksi Ravelry auttoi tässäkin pulmassa ja  uskalsin ryhtyä puuhaan. Ohjeen suunnittelija Martina Behm on onneksi tehnyt hyvät videot sekä boleron tekemisestä että sen pukemisesta. 

Bolero oli nopea kutoa. Ainaoikein neule ei vaatinut isompia ponnisteluja ja samalla systeemillä sai tehdä aina pidemmän pätkän. Lisäksi kappale on tehty yhtenä osana ja toinen puoli oli peilikuvana alkupuolelle. Tylsäksi työ ei silti tullut vaan tikuttelin sen valmiiksi nopeaa tahtia. Suurin haaste oli saada turkoosin "hihan" raidat osumaan oikealle puolelle työtä. Se totta tosiaan on eri puolella kuin "kaulus". En meinannut uskoa, vaikka sellaisia vinkkejä luinkin. Piti kokeilla tuotosta päälleen useampaan kertaan, ennen kuin kävi järkeen. 

Eniten olen pitänyt boleroa ihan hartianlämmittäjänä. Hartiamitta tuli turhan vain vähän leveäksi, eivätkä "olkapäät" istu ihan kohdilleen. Olisi ollut kiva, jos ohjeessa olisi ollut myös senttimetrimitat eikä vain silmukka- ja kerrosmäärät. Vaikka ohjeessa olikin neuvoja koon muuttamiselle, olisi muutokset olleet helpompia, kun olisi vonut suoraan mittailla itseään ja omaa työtään ja verrata sitä ohjeeseen.









Malli: Shrug & More
Lanka: Hjertegarn Wool Silk (lila) 3028 ja (turk.) 3021
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 160 g



Myös huivina toimiva ratkaisu:






Muita tapoja pukea huivia en ole saanut oikein toimimaan, videon katselusta huolimatta. Ponchona en myöskään ole juurikaan käyttänyt. 

Mielenkiintoinen projekti kaikenkaikkiaan ja ihan kelvollinen lopputuloskin. Vähän pienempi olisi tosiaan saanut olla, mutta purkamaankaan en rupea!


16.3.2017

Pieniä juttuja

Kaikenlaista pientä on tullut tehtyä tässä talven aikana. Ne ovat kuitenkin jääneet bloggaamatta, tässä nyt useampi kerralla. 

Siskontytöllä on edelleen prinsessavaihe päällä, joten hän sai jouluna säärystimet yhdenlaisesta ruttuneuleesta. Bongasin sen kerran Voihan Villasukka -facebookryhmästä, mutta en muista miksi sitä nimitettiin. Idea kuitenkin on, että säärystimet voi joko pitää pitkänä tai sitten ruttuilla alas. 




Lanka: Järbo Mellanraggi 28332
Puikot: 3,0
Langanmenekki: 80 g


Neiti Keskimmäinen sai uuden takkinsa seuraksi jo yhdet lapaset, mutta oikein kylmiä ilmoja varten tein vielä lämpimämmät. Kirjoneulelapaset alpakkalangasta ovat saaneet äidiltä ja siskolta. Kissalapasia ei tällä kertaa tullut, mutta Pinterestistä löytyi neitiä mielyttävä kuvio. Hieman piti lisätä kerroksia yläreunaan, mutta muuten meni aika hyvin suoraan kuviosta. 
Jatkoin alareunan kuviota myös kämmenpuolelle sekä peukaloon. Pieniä viilauksia piti tehdä toisessa lapasessa, kun en miettinyt kuvion kulkua ihan viimeiseen asti alunperin. Rapateessa roiskuu, mutta ihan siedettävän näköinen pari tuli. 






Lanka: Hjertegarn Exclusive Alpaca vihreä (1285)
 ja keltainen (3771)
Puikot: 2,75
Langanmenekki: 42 g

Lisäksi vielä kuvt yksistä joululahjaksi tehdyistä villasukista. Keväällä ostin elämäni ensimmäisen Wollmaisen langan ja lupasin tehdä siitä miehelleni sukat. Värjäys vaati kuitekin pientä tasoitusta. Lopulta joku muu malli olisi saattanut olla parempi, mutta ihan kestettävät näistäkin tuli.





MalliFidget Socks (rav.link.)
Lanka: Rohrspatz & Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin (Arlene)
Puikot: 2,25
Koko: 44
Langanmenekki: 114 g







20.2.2017

Sateenkaaritakki


Aina joskus sitä huomaa, että nuorimmainen lapsista jää vähän vähemmälle äidin neuleista kuin muut. Niitähän on kiva kierrättää, kun eivät kulu siihen tahtiin kuin jotkut muut vaatteet. 
Heräsin syksyllä sellaiseen huomioon, että neidit ovatkin jo niin saman kokoisia, että isomalle mahtuu vielä omat neuleensa, mutta nuoremman paidat on jo aika kittanoita. 

Speksi: valkoinen takki, jossa on sateenkaaren värisiä pilkkuja. 
Jeps, jeps. Kaikenlaisia ratkaisuja tuli mieleen. Kupla-neuletta, raitapaitaa, kirjoneuletta....  Ongelma oli, ettei takista saisi tulla liian paksukaan. Harkitsin liukuvärjättyjä sukkalankojakin, mutta en löytänyt oikean värisiä. Harmitti todella paljon, että Nordlysin sateenkaariväri oli jo lopetettu. Miksi ihmeessa! Tykkään vieläkin siitä tehdystä huivista, vaikka se on kohta jo viisi vuotta vanha!

Neuvottelujen jälkeen päädyimme lopulta raidalliseen malliin.  Ohjettakaan ei oikein löytynyt mieleistä ihan heti. Rohkeana tyttönä uskaltauduin kokeilemaan Susie Myersin Contiguous- hihamallia. Eli istutettua hihaa, joka tehdään samalla kun etu- ja takakappaleet ja vielä ylhäältä alaspäin. Olinhan jo kertaalleen kokeillut tekniikkaa omaan neuleeseen, joten löytyi jo jonkinlainen hahmotus tiitä mitä olin tekemässä ja miksi. 

Loppujen lopuksi takista tuli oikein mukava ja istuvakin. Olen oikein tyytyväinen olkapään istuvuuteen, vaikka välillä epäilyttikin. 
Ainoa ongelma on hihojen pituus. Luulin mitanneeni pituuden oikein ja sopivaksi, mutta vähän näyttää siltä, että kannattaisi purkaa resori ja vähän lisätä pituutta jo heti kättelyssä.




Malli: Susie Myers, contiguous pattern
Lanka: Nordia Vilma valk (900), pun. (917), oranssi (910), 
kelt. (909), sin. (904) ja lila (915) 
sekä Gjestal Maija vihr.(211)
Puikot: 3,25
Koko: n. 160 cm
Langanmenekki: 390 g


Tyytyväisiä ovat sekä äiti että tytär. 
Nyt parin kokeilun jälkeen uskon sisäistäneeni Myersin idean hihanpyöriöstä. Varmasti tulen käyttämään tekniikkaa jatkossakin. Variointiuskallus kasvaa, kun tietää mitä on tekemässä!
  




Lankaa on vielä reippaasti jäljellä, koska Vilma kerät ovat 100 g kokoisia. Nyt neidin haaveissa onkin saada pitkät villasukat samalla värityksellä. 

11.2.2017

Läppälapaset

Pari vuotta vanhat Kännykkälapaset alkavat olla jo pieniä ja aika loppuunkäytettyjä muutenkin. 
Lisäksi Neiti Keskimäinen sai uuden vihreän taki, jonka seuraksi piti saada uudet lapaset muutenkin. 

Vanhoista menee myös tuuli liikaa läpi, joten yritin tehdä vielä tiiviimpää jälkeä, ilman että peltilapaset tulisi. Lankana käytin Villeä. Se on onneksi sen verran pehmeää, että pystyin tekemään 3,25 puikoilla. Rajalla on, mutta ovat kuulemma mukavat ja pitävät paremmin tuulta. 




Malli: Peruslapanen läpällä
Lanka: Ville Akvarelli (893)
Puikot: 3,25
Langanmenekki: 95g


Tuotekehittelyä on tapahtunut. Läppäosa alkaa jo melkein peukalonhangasta, niin että pysyy "kiinni" paremmin ilman tarranauhaakin. Se oli vähän hankala, kun tarttui mihin sattui. Ainakin toistaiseksi käyttäjä on tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kämmekäsosa on myös pidempi ja resoria on enemmän. Lisäksi kaksinkertainen neulos pitää tuultakin paremmin ja lämmittää enemmän. 

Peukalolle on taas jätetty pieni reikä, jotta kännykän näpyttely olisi helpompaa. 





Tietenkin kuvaan tuli sitten vanha takki, eikä uutta... :D

28.1.2017

Kolme yhdessä

Eräällä työkaverillani oli tehtynä Ravelrystä malli 3 in 1. Tykästyin siihen oikein kovasti, paita näyttää siltä kuin päällä olisi yhden paidan sijaan kolme kerrosta erivärisiä paitoja. 

Mietin pitkään lanka- ja värivalintoja. Ohjeen suositustiheys on 23 s /10 cm ja langoissa oli metrejä 155-175 /50g. Mikään ei oikein tuntunut sopivan paksuudeltaan ja tiheydeltään. Noin ohuista langoista en saa annettua tiheyttä ilman, että jälki muistuttaa lähinnä kalaverkkoa! 

Mikä olikaan ratkaisu.... Otin langaksi vielä ohuemman langan! Ihanan pehmeä merino-sukkalanka Arwetta classic. Ja ohjeesta sitten vähän isompi koko. Yllättävää kyllä, sain tiheyeksi lopulta 24,5 s/10 cm. Eikä pinta kuitenkaan kalaverkolta näytä, vaikka puikkokokona on 3,25. Hurjalta se ensin tuntui, kun sukat olisin tikutellu 2,25 puikoilla!

Tein paidasta jonkin verran ohjetta lyhyemmän ja hihoista erityisesti, koska ylipitkät hihat lyhyisiin käsiin olisi jo vähän turhan paljon liikaa. Langanmenekki olikin uskomattoman pieni. Koko paita ei paina edes 300 grammaa! Tummaa sinistä meni juuri ja juuri kaksi kerää, eli 100 g. Olin jo varautunut hätäratkaisuna vaihtamaan kaulukseen tilalle tummansinistä Maijaa, jos Arwetta loppuu kesken. Eipä sitä jäänyt kuin alta metri! Kirkkaampaa sinistä meni puolitoista kerää ja turkoosia ja fuksiaa kumpaakin alle kerä. 




Malli: 3 in 1 (rav.link)
Lanka: Arwetta Classic turkoosi (202), fuksia (153), 
t.sin. (145) ja kirkas sin. (144)
Puikot: 3,25 
Langanmenekki: 270 g
Koko: M



Tykkäsin myös siitä, että paita tehtiin yhtenä kappaleena ja hihat ovat jossain määrin istutettuja. Tai no, yhtenä ja yhtenä. Ensin tehtiin turkoosi osuus, sitten luotiin fuksialla uudet silmukat, kudottiin pari kerrosta sitä ja sitten yhdistettiin palat toisiinsa neulomalla. Sama muitten osien kanssa.
Saumoja ei kuitenkaan ole muuta kuin nappilistojen alareunoissa.




Merinovilla lämmittää kivasti, mutta ohutta paitaa kestää pitää sisätiloissakin. Olen tyytyväinen tulokseen. Ainoa, mikä vähän tökkii, on napit. Valitsemani napit löytyivät omasta varastosta, mutta ne ovat vähän liian isoja. Ylimmässä, turkoosissa kauluksen osassa kaksi nappia on vähän liikaa ja ahtaasti. Olenkin suunnitellut sen purkamista ja laittamista vain yhden napinläven siihenkin. Tosin nyt kun olen jo vähän aikaa paitaa pitänyt, taitaa käydä niin, että se jää tuollaiseksi kun on.



22.1.2017

Jos kuitenkin yritetään

Päätin sittenkin koittaa bloggailla edes vähän näitä teelmyksiä.
Tuntuu, ettei pysy perillä tekemisistään, kun mitään ei ole ylhäällä organisoidusti, vaan paperilapuilla siellä täällä. Eikä edelleenkään Ravelryn täyttö ole sen helpompaa.

Aloitetaan laittamalla vähän paremmat kuvat joululahjoiksi tehdyistä sukista. 

Ensimmäisenä kuva kummipojan veljelle jo syksyllä luvatuista sukista. Nämä on tehty jo syksyllä, mutta joulupukinkonttiin päätyivät. Yritin taas kesyttää vanhaa, jokseensakin rumaa pintaa tekevästä Nalle Colorista. Aika hyvin onnistui tämä versio mielestäni. 



Lanka: Novita Nalle Colori, Nalle (v.sin) 
ja Gjestal Maija (valk. 202)
Puikot: 2,75
Langanmenekki: 139 g
Koko: 43


Toinen kummipoika oli saanut syksyllä lahjaksi Pokemon-sukat. Ne valmistuivat sen verran viimetipassa, että jäivät lopulta kuvaamatta ja sitä myöden bloggaamatta. Kun toinen kummipoika sitten pyysi joululahjaksi villasukkia, niin tein sitten hänellekin sukat samalla kaavalla.  




Malli: Pokemon-sukat, idea facebookin Villasukka-ryhmästä
Lanka: Nordia Vilma valk. 900 ja pun. 917 ja Maija musta 201
Puikot: 2,75
Langanmenekki: 100 g
Koko: 38


Tämän toisen(kin) kummipojan veljelle pyydettiin myös sukat. Poika on aloittanut Hifk:n säbäjengissä ja totta kai sukkien piti liittyä uuteen seuraan. 
Vaikka viimeksi lupasin, ettei logosukkia tehdä pitkään aikaan, niin niinhän sitä vaan en osannut sanoa ei. Onhan niistä edellisistä jo melkein kaksi vuotta aikaakin. Onneksi tällä kertaa logo löytyi valmiina. Mukkasin sitä muutaman kerroksen korkeammaksi, koska viimeksikin logoista tuli "littanampia" kuin suunnitelmissa. 




Malli: Perussukat, logo vähän muokattu Viiriäisen mallista
Lanka: Nordia Vilma pun. 917, valk. 900 ja sin. 904, 
logossa Gjestal Janne harmaa 408
Puikot: 2,75
Langanmenekki: 92 g
Koko: 36


Kaikki joululahjasukat olivat sopivia saajilleen ja kaikki tuntuivat tykkäävän lahjoistaan. 

Lisää joululahjontoja myöhemmin, kunhan saadaan otettua kuvia!