29.11.2012

Tonttupaja


Puikot sen kun sauhuaa! Ideoita pulppuaa urakalla - onhan tässä vielä kuukausi jouluun, kyllä mä ehdin toteuttaa tän ja ton ja senkin vielä! Sen verran järki on päässä pysynyt, etten mitään villapaitoja jo lahjuksiksi suunnittelemassa. Vaikka niitäkin puikoilla on, mutta tällä hetkellä ne saavat odottaa joulunjälkeistä aikaa.

Koska joku lahjan saajista saattaa vahingossa blogia lueskella, niin tein pienen kurkistus-kollaasin (nyt) tekeillä ja valmiina olevista töistä:




Koulun joulumyyjäisetkin olivat, aika aikaisin verrattuna edellisiin vuosiin. Kännykäkoteloitahan olen tehtaillut myyntiin, mutta sen verran monena vuonna niitä on tullut tehtyä, että piti keksiä jotain muuta. 
Jostain bongasin tällaiset kirjanmeri-madot. Ensimmäiset kolme valmistunuta:




Yhteensä lukutoukkia tuli tusinan verran ja vain kaksi jäi myymättä. Siinä hässäässä unohtui tietysti loput kuvata.... Langat ovat erilaisia jämälankoja ja silmiksi tipautin nestemäistä jarruainetta. (ABS Latex Milk). Aineen väri on sininen, mutta se muuttui todella tummaksi, melkein mustaksi kuivuttuaan.

Toivottavasti kukaan ei vedä vihreää palkokasvia nenäänsä kun olen mennyt tällaisia tekemään. Siis jostain bongattu ohje ja vielä myyntiin tehtyjä matoja! Puolustuksekseni sanon, että mitään kovin suuriluontoista bisnestä en tehnyt ja rahatkin menevät ala-asteen luokan hyväksi.  





28.10.2012

Vuoroaan odottaneet

Neuleet jäävät kesken monesta syystä. Joskus pukkaa uutta, kiireellisempää ja mielenkiintoisempaa projektia päälle. Joskus neule alkaa kyllästyttää. Joskus päättely- ja/tai viimeistelykeiju ei löydä tietään työn luokse. Joskus eteen tulee joku ongelma jonka ratkaisemiseen ei juuri sillä hetkellä ole intoa tai taitoa. 

Juuri viimeksi mainittu oli koitua näiden säärystimien kohtaloksi.

Puolitoista vuotta sitten kevättalvella näin tämän langan. Jostain syystä sitä vaan oli saatava, vaikka vähän vierastutti koostumus: vain 20 % villaa ja loput akryyliä.  Pakko pari kerää oli kuitenkin mukaan ottaa. Väri oli niin ihastuttava. Halusin juuri tuon väriset säärystimet! Jossain näin tällaiset palmikko-kuvioidut säärystimet. Eihän ohjetta löytynyt, joten ihan omasta päästä väänsin. 

Se ongelmakohta tuli eteen ihan viimemetreillä. Alaosan resori ei mennyt niinkuin piti. Enää en muista edes mikä ongelma varsinaisesti oli, mutta niin jäivät säärystimet nurkkaan odottamaan uutta syksyä ja intoa. Kevään tullessahan niitä ei enää tarvittu. 

Syksy tuli, mutta säärystimet odottivat kiltisti vuoroaan muiden projektien porskuttaessa ohi. Sitten tulikin taas kevät....   

Jokin aika sitten ihmettelin kadonneita KniPro-kaapeleita. Eihän ne kaikki voi olla keskeneräisissä töissä. Eihän? Kaapeleita on kuitenkin aika monet!

Samalla löytyivät säärystimetkin. Ajattelin, että siitä saan kaapelin, työhän on jo melkein valmis. Vähän aikaa pähkäiltyäni purin molempia reilun kymmenen senttiä ja pistelin menemään magic-loopilla säärystimet valmiiksi yhdessä illassa. Eikä mitään ongelmaa enää eteen tullut!  Kaiken huipuksi päättelin langanpäätkin heti samalla kertaa.





Lanka: Marks & Kattens Calippo (väri 584)
Puikot: 7,0
Langanmenekki: 107 g


Onnistunut suoritus kaiken kaikkiaan. (Ei nyt välitetä puolentoista vuoden valmistumisajasta.)  Sopivan kokoiset. Eivät veny liikaa housujenkaan päällä. Lämmittävätkin kohtuullisesti kylminä aamuina. Lisäksi väri on lähes täydellinen uuden syystakin kanssa. Nyppyyntyminen selviää vasta ajan kanssa. 

Lankaa oli kaksi 100 g kerää. Säärystimiin meni puolet. Saisikohan lopuista pipon.... 

Säärystimien lisäksi olen väsäillyt syksyn aikana useammankin kännykkäkotelon. Ekaluokkalaisten kaverisynttäreille on viety kännykkäkotelo sisällään hyväntuoksuinen palasaippua. Takuuvarma hittituote! Saa ottaa vinkiksi. 





Ainoa kuvaukseen ehtinyt oli tämä viimeksi valmistunut. Lankana oli Cewecin California. 60 % villaa, 40 % nailonia. Lanka tuntuu suoraan sanottuna aivan hirveältä. Mutta tällaisia projeteja varten sen ostinkin. Langassa on pieniä "palluroita" vaaleanpunaisia ja valkoisia. Ah, niin ihanaa seitsemän vuotiaiden tyttöen mielestä! 

30.9.2012

Melkein mato

Poika tarvitsisi villapaidan.
Äiti tekee pipon.

Tietenkin.

Keväällä Modasaa oli kaivattu nuorisokokoinen neulepaita. Esikoinen kasvaa sitä tahtia, että vanhat vaatteet jää auttamatta pieneksi. Keväällä jo aloitettiin kiivaat neuvottelut tulevan villapaidan väristä. Tyhmä äiti kun ei millään suostunut tekemään mustaa paitaa. Edellisen, isännälle tehdyn mustan paidan tuskainen tekeminen on vielä liian kirkkaana mielessä. Neuvottelut jatkuivat koko kesän ja lopulta syksyn tullen äiti (huokausten kera)  lopulta suostui tumman siniseen. 

Lehdessä oli mukana nyös pipon, huivin, lapasten ja sukkien ohje. Ajattelin niistä tehdä ainakin villasukat. Myös uudelle pipolle on tarvetta. Siitä on myös akuutein puute. Piposta aloitetaan!

Erilaisia Wurm-pipoja on vilissyt eri foorumeilla ja se oli mielestäni juuri sopiva Pojalle. Olisin halunnut myös tehdä piposta kaksivärisen, mutta siihen ei suostuttu. 


Malli: Wurm
Lanka: Maija (206)
Puikot. 2,5
Langanmenekki: melkein 100 g


Sileä nurja ei ole lempparijuttuni, joten varioin vähän - yllätys, yllätys! Kun olin tehnyt sileät oikeat kerrokset, käänsin työn ja neuloin nurjan osuuden nurjalta, siis oikeilla silmukoilla. Koska oli myös hankalaa muistaa ja nähdä oliko oikeasti oikealla vai nurjalla puolella, tein molempiin osuuksiin aina kuusi kerrosta. 

Puikot oli aika pienet 2,5, koska halusin piposta tiiviin. 2,75 olisi käynyt myös, mutta koska KnitProssa ei ole sen kokoisia irtopäitä, omistan vain yhden pyöröpuikon ko. kokoa. Sattumalta puikko on kiinni toisessa työssä. 

Reunan tein 2 o, 2 n joustimena, kun halusin sen varmasti napakaksi. 

Pipon sopivuus päähän on testattu ja ulkonäkö tarkasteltu kahdn peilin avulla. Kelpaa.
Nyt paidan kimppuun! 


28.8.2012

Ei vieläkään mitään

Viimeksi taisin luvata, että useampikin työ olisi valmiina esiteltäväksi. Vähän huijasin - pari työtä on ollut päättelyä vaille valmiina jo jonkin aikaa. Päättelykeiju vaan on viettänyt edelleen kesälomaa, palataan asiaan siis vielä myöhemmin.

Koulu ehti jo alkaa, kuten myös harrastustoiminnat. Jo keväällä tuli luvattua jalkapallo-neidille, että uudistan vanhan huivihatun. Siis sen jo pari vuotta vanhan vihreän, josta ei koskaan saatu edes kuvaa. Värinsä puolesta se on kuin tehty joukkueen asusteeksi. Mutta se koko: alunperinkin vähän liian iso ja vielä käytössä venähtänyt. Vastaavaa, sopivan väristä puuvillalankaa vaan ei ole löytynyt. Jäljellä olevassa kerässä enää ihan liian vähän.

Niinpä ei auttanut muu kuin purkaa koko entinen viritelmä. Oikein huuhdoin langan pesuainevedessä, että sain samalla langan "pestyä" eikä tarvinnut pestä huivia erikseen. 



Malli: Huivihattu
Lanka: Avanti Cotton
Puikot: 3,5 
Langanmenekki: 40 g


Väriä en saanut kohdalleen. Huivi on oikein perusvihreä väriltään.

Malli on sama pienillä reikäkerroksilla kevennetty versio kuin edellinenkin. Silmukoita tällä kertaa aluksi vain 75. Olen myös muuten kehitellyt mallia niin, että kun olen saanut pantaosan valmiiksi, päättelen toisesta reunasta ne silmukat, joita ei käytetä huiviosan tekemiseen. Lopuksi pättelen toisen reunan samalla kuin huiviosankin. Näin ei tule turhia langankatkaisuja ja ylimääräisiä pääteltäviä lankoja. 


5.7.2012

Pitkästä aikaa

Kevät on ehtinyt jo kesäksi eikä blogi tunnu päivittyvän. Tällä kertaa ei syynä ole edes se, ettei mitään olisi tullut valmiiksi. Muutamakin valmis työ olisi esiteltäväksi.

Ensimmäisenä olkoot ensimmäisenä valmistunutkin.
Vanhemmalle neidille tein kevätjuhlaan mekon. Tai alunperin ei pitänyt tulla mekkoa, eikä välttämättä edes juhlamekkoa. Neiti alkoi valittaa, kun edelliset mekot ja tunikat piti antaa pikkusiskolle.

Ajattelin, että bambutunika voisi olla kiva kesäksi. Malli olisi jotain tämän suuntaista. Mutta, mutta... aikani taas surffailin netin ihmeellisessä maailmassa ja törmäsin tähän. Aivan ihastuttava malli! Ja vielä japaniksi.  Onneksi joku oli edes kääntänyt ohjeen englanniksi. Oikeastaan sillä ei ollut mitään väliä, koska silmukkamäärät ja mitat piti laskea uudestaan kun ei lanka eikä koko ollut lähellekään samaa kuin alkuperäinen. Tietenkään englanninkielisissä ohjeissa ei ollu kaaviopiirroksia pitsineuleesta. Onneksi arpomalla linkkejä ne löytyivät alkuperäisohjeesta.

Se on kumma miten mallipiirrosten käyttö voikin olla niin vaikeaa? Niihin tottuneena on paljon helpompi seurata kuvion etenemistä kuin yrittää pysyä oikeassa kohtaa teksteissä. Joka kerta joutuu etsimään oikean kerroksen ja vielä pysymään selvillä kaikista kavennuksista ja langankierroista ja muista. Tietysti kaaviossakin on omat kikkansa ja joskus joutuu laskemaan silmukoita, mutta lähtökohtaisesti siitä näkee heti alusta alkaen minkä näköistä kuviosta on tulossa. Jos jotkut kavennus on unohtunut tai väärässä paikassa sen huomaa heti, eikä vasta sitten kun on tehnyt koko kerroksen eikä silmukat enää mene tasan.

Jokin aika sitten löysin netistä Kauricat Knits -sivuston. Sieltä saa ladattua ilmaiseksi fonttin, jonka "kirjaimet" onkin neulemerkintöjä. Latasin sen ja kokeilin yhteen palmikkoneuleprojektiin kun hermostuin lyhenteisiin ja ihmettelemään että mitkä silmukat menee eteen ja mitkä taakse. Toimi! (Projektista enemmän sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun valmistuu!)





Malli: 29-210-11 Tunic (ravelry link.),  (pdf englanniksi)
Lanka: Tryil Garn Dalia valkoinen (300) ja vihreä (308)
Puikot: 4,0
Koko: 146 cm
Langanmenekki: 480 g

Tunikassa tehtiin ensin vyötärökaitale ja sitten siitä poimittiin silmukat ylös- ja alaspäin. Ilmeisesti kaitale olisi saanut olla kuitenkin vähän pitempi, vaikka sitä mittailinkin. Tarkoitus oli tulla enempi empire-linjainen luomus kuten ohjeessakin. Loppujen lopuksi kaitale on lähinnä vyötäröllä.

Alaosaan poimin reilummin silmukoita ja se valmistui niin nopeasti, että pituutta tuli vähän liiankin kanssa. Nyt on mekkonakin kasvunvaraa! Varsinkin kun tuollainen neule vielä saattaa venähtääkin.

Haastellisinta olivat hihat. Halusin ehdottomasti lyhythihaisen version ja mietin pitkään miten ne toteuttaisin. Pitäisikö niihinkin saada kaitale kuten ohjeessa? Jos näin, pitäisikö linjan osua samaan kohtaa kuin vartalo-osassakin - ja silloin hihat eivät enää olisi lyhyet.... Päädyin vain tekemään yläosan mallineuletta ja lopuksi virkkaamaan reunukseksi saman kuvion kuin pääntiehen ja helmaan.

Lanka on puoliksi bambua, puoliksi akryyliä. Olen yleensä vähän skeptinen akryylien suhteen. Pelkkä bambu on kohtuullisen painavaa, toivottavasti akryyli vähän keventään neuletta. Toivottavasti se myös kestäisi kohtuullisen siedettävän näköisenä käytössä!

Tosiaan mekosta tuli niin mieluisa, että Neiti halusi sen heti kevätjuhlaan päällensä. Mikäs siinä! Äitihän on mielissään kun on onnistunut niin hyvin, että tekeleet kelpaavat ihan juhliin! Mekkoa on ehditty käyttää myös sen jälkeen.

22.4.2012

Wingspan

Facebookin neulontaryhmässä on viimeaikoina ollut varsinainen Wingspan-villitys. Aikani huiveja ihailtuani, päätin tehdä oman.

Tällä kertaa lankakin löytyi yllättävän kivuttomasti. Zauberballit pyörivät mielessäni, mutta en osannut päättää mikä väreistä olisi ihanin. Pidin myös Garnstudion Delightistä tehdyistä huiveista. Lopulta päädyin testaamaan Vikingarnin Nordlysiä, joka on käytännössä aivan sama lanka kuin Delight. Langan paksuus on sama ja värikartatkin hyvin lähellä toisiaan. Nordlysissä vaan on kerässä 100 g, kun Delighitssä on 50 g. 




Malli: Wingspan
Lanka: Viking Nordlys (949)
Puikot: 3,5
Langanmenekki: vajaa 100 g



Huiviin tuli yhteensä seitsemän siivekettä. Ehkä olisi kahdeksanteenkin lanka riittänyt, mutta ihan en uskaltanut jättää niin tiukalle, että sain sisäreunaan langan riittämään. 

Ikävä yllätys oli kun yhdessä kohtaa langassa oli solmu. Turkoosi väri vaihtui suoraan oranssiksi. Onneksi sattui niin mukavasti, että oli aloittanut kerän sisältä ja päällä oli juuri sopiva kohta, josta sain pätkän lankaa ja onnistuin liu'uttamaan värin kohtuullisen huomaamattomasti. (Löydätkö kohdan kuvasta?) Sisäreunaan tein pari ylimääräistä kerrosta, että sain reunan sähkönsiniseksi

Kiva malli, tuli nopeasti valmiiksi. Käännöksissä nostin silmukan nurin, kuten teen tiimalasikantapäässäkin. Näin työhön ei tullut reikiä, joita tuli, jos vain nostin silmukan oikein, kuten ohjeessa sanottiin. Vai ymmärsinkö väärin? Kaksoissilmukan kohdalta oli helppo laskea käännöskohta, joten en käyttänyt silmukkamerkkejäkään.

Kovin iso noin huivista ei tullut, jos lankaa olisi ollut 150 g, olisi ehkä ollut parempi. Mutta tämäkin riittää kaulan ympäri, joten olkoot nyt pikkuhuivi.  Jos tekisin uuden, tekisin reunakolmioista vähän isompia eli lisäisin uusien, luotujen silmukoiden määrää. Tässä silmukkamäärät olivat ihan ohjeen mukaisia. 

9.4.2012

Hyvää pääsiästä!

Täällä vallitsee yhtäaikainen vimmattu starttiitti sekä neule-plääh. Seurauksena on armontonta räveltämistä kun yrittää etsi uusia projekteja. Aloitettuja neuleita kerääntyy useita, jotka kymmenen sentin etenemisen jälkeen hylätään koppaan ja aloitetaan uusi. Tästä taas saadaan aikaan se, ettei mitään valmista tule. 

Huivi on enää pingtusta vaille, se saattaa ilmestyä blogiin jopa päivien sisällä. Villapaita on kokoamista vailla - eihän enää näin keväällä kuitenkaan tarvita. Sukat jos toisetkin kesken, miehen villapaita aloitettu, isommalle neidille tunika aloitettu, keittiöön kappa suunnittelilla....

Ainoa valmis juttu on tämä Pinwheel Flower. Sitäkin vain yksi kappale. Ajattelin mennä sillä virpomaan, kun tein en yhtä aikaa kun lapset askartelivat virpomavitsoja! Hauska juttu. Pitäisi niitä vain olla enemmän.




Pääsiäismunat värjäsimme tällä kertaa Kool-Aidilla. Vähän epäilyttäviltä näyttivät alkuun, ja kiehuva vesi haisi todella omistuiselta. Sitten valmiina ja varsinkin valkoisen munan kanssa näyttivät ihan hauskoilta. Värina grape. 



Loppuun vielä kuva meidän pääsiäisperinteisestä munatipusta sekä munanlämmittimistä. Kanan ohje oili jossain Suuressa Käsityölehdessä vuosia sitten. Tein kanaan pohjan ja muutenkin suurensin sitä, jotta sinne voi laittaa munat sisälle. Selkäänkin tein jotain muutoksia, niin että siinä on "kansi".  Pikkutipuja on enemmänkin, koko perhe ei kuvaan ehtinyt. 




(Kaikki kuvat on otettu puhelimella. Paremmanlaatuisia voisivat olla, seuraavalla kerralla kaivan kyllä kameran esiin!) 

6.2.2012

Vuosi 2011

Johan on blogitauko taas venähtänyt.

Toisalta mitään uutta ei juurikaan ole valmistunut. Palinosta olen vihdoinkin saanut aloitettua neuletakin itselleni. Pienet puikot ja paljon neulottavaa - ei mikään pikaneule. Myös nypläysharrastus on vienyt aikaa, miltäs muuta kuin neulonnalta! 

Laskeskelinpa viime vuoden saldot kuitenkin:
Yhteensä langankulutus oi 4450 g, aika vähän verrattuna edellisvuosiin.

tiskirätti x 4
autorätti x 3
kännykotelo x 13
huivi x 3
lapaset x 3
jakku x 2
sukat x 6
toppi  x2
säärystimet x 2
pipo x 3
paita
liivi
kori (virkattu)
pinninkoristeita

Lisäksi:
virkattu matto 900 g (mysö toista virkattu ehkä joku 800 g, mutta vielä kesken)
nyplätty pikkulina, reunus ja kirjanmerkki
Hello Kitty ristipistotaulu

Listasta puuttuvat vielä kirjoneulelapaset + samalla kuviolla oleva kännykkäkotelo (65 g) sekä

sukat, vajaa 100 g


Enää en ole varma valmistuivatko lapaset ja sukat tämän vai viime vuoden puolella. Joskus joulun jälkeen kuitenkin.  Eipä sillä suurta merkitystä ole. Kuvat otan joskus kunhan asusteet taas jostain löytyvät. Ne otettiin käyttöön heti saman tien, niin ettei kuvaa ehtinyt napata. 

Viime vuodelta ei ole keskeneräisenä mitään suurempaa. Säärystimet (alaresorit enää puuttuu!) sekä sukkapari (kärjestä aloitetettu  kantapäässä menossa) tulevat mieleen. Ja tietenkin ne pari ohuesta sukkalangasta tulevaa sukkaparia, jotka ovat olleet tekeillä jo ainakin edellisvuodesta. Niitä ei enää edes lasketa.... 

Ai niin. Vielä yksi. Joskus ennen joulua bongasin kirjan Neulo itse jouluseimi. Se oli jo jotain, mitä oli ihan pakko saada. Tilasin sen synttärilahjaksi itselleni. Enhän tietenkää  ehtinyt ennen joulua kakkia hahmoja tehdä - taitaa tulla monen vuoden projekti. Jouluksi valmistui yksinhuoltjaäiti ja lapsi. Eli Maria ja Jeesus-vauva. Nehän ne tärkeimmät ovat? Ensi jouluksi stten ehkä Josef ja enkeli. 

8.1.2012

Uusi vuosi, uudet kujeet


Uuden vuoden kunniaksi sain vihdoinkin korjattua blogin taustan, joka muutosten myötä meni "rikki". Kiitokset Elegialle, jolta nappasin karkkikuvat. Säätöä riitti enemmän kuin ajattelinkaan, mutta  valmista tuli.

Loput joululahjat ovat jääneet bloggaamatta, joten pieni raportti niistäkin. 

Nämä eivät mene ihan rätti-osastolle, lähelle kylläkin. Tein kaikille omille lapsille ja vielä kummipojallekin  huovutetut istuinalustat. Ajatuksena on, että kun lapsukaiset lähtevät talvella luistelemaan, voivat he ottaa mukaansa myös alustan jolla istua. Meidän lähimmällä luistelukentällä on nimittäin pukukoppi mäen päällä ja sieltä pitää tulla rappuset alas, joten lapset mielellään vaihtavat luistimet ulkona alhaalla. Tähän asti alustoina on käytetty muovisia mainosläpysköitä. Ne vaan ovat hankalia, koska niitä ei saa mitenkään taiteltua kasaan, eivätkä ne kovin läpimiäkään ole. 

Idea alustojen tekemisestä syntyi, kun näin Gjestalin kuvastossa huovutetut kukat ja aiheena oli "Tabletit tai istuinalustat". Pling - idea syntyi. Istuinalustoja oltiin vailla. 

Ensin tein tytöille kukkahenkiset alustat. Ensimmäinen koekappale oli pinkkisävyinen. Lankana Vikingin Naturgarn. Kokeilu oli varsin onnistunut, lankaa tuli käytettyä aika tarkkaan 200 g eli kaksi kerää kumpaakin sävyä.  Vanhempi Neiti sai vähän punaisemman version. 

Kuvassa ensimmäinen huovutettuna ja toinen vertailun vuoksi ennen huovutusta. Kutistumista oli reilu neljännes alkuperäisestä.  



Lanka: Viking Naturgarn pinkki (665) ja vaal.pun. (664) 
sekä  punainen (646) ja tumman punainen (654) 



Pojille ei kukkia viitsinyt tehdä, joten he saivat tyytyä ihan ympyröihin.



Lanka: kaksivärinen: Viking Naturgarn vaaleansininen (625) ja tummansininen (626)
monivärinen: Sandnes Garn Fritidsgarn sininen (411), vihreät  tumma (450), vaalea (415),
 keskivihreä (385), vaaleansininen (461) ja ruoste (511)
Puikot: 8,0
Koko: halkaisija ennen huovutusta: vajaa 60 cm, huovutettuna 43 cm.
Langanmenekki: yht. 800 g.



Fritidsgarn on vanhaa jemma. Varmaan viisi vuotta sitten intouduin tekemään joululahjoiksi huovutettuja tossuja kaikille mahdollisille ihmisille. Miehelle ja itselle ei ehtinyt jouluksi, eikä tullut tehtyä loppujen lopuksi ollenkaan. Langoista sininen oli vielä 100 g vyyhdillä ja parissa oli vyöte mukana johon olin kirjoittanut värin (!). Loput on värien numerot arvioin  Tinttarmarellin värikartan mukaan. Varmaankaan ei ihan samat sävyt ole kyseessä, vaanvärikartat ovat muuttuneet. Nykyäänhän lanka on 50 g kerillä. Kuvan perusteella kuitenkin lähimmät värit.

Fritidsarnista tuli paljon pehmeämpi huovutettuna kuin Naturgarnista. Lankakin se oli hieman ohuempaa ja selvästi kaksisäikeistä sekä kierteistä. Samoilla puikoilla silti tein ja saman kokoisenkin - huovutustuloskin oli aika lähellä samaa. Paksu tuli molemmilla langoilla. Tiedäpä, että en ainakaan lapasia ala näistä langoista huovuttaa. Varsinaiset patakintaat tulisi! 

Koekäyttöönkin alustat jo pääsivät, kun vihdoin saatiin lunta tänne eteläänkin. Pulkkamäessä toimivat ainakin, vaikka oli märkää, eivät kastuneet läpi. Toivottavasti pian päästään testaamaan luistelukentälläkin.